Yritys

Yritys esittely

Yrityksen toimitusjohtajana toimii
TkT, dosentti Leenamaija Otala.

Leenamaija Otala

Olen toiminut noin 30 vuotta akateemisen maailman ja yritysten välimaastossa ja pyrkinyt tuomaan tutkimustietoa yritysten käytäntöjen kehittämiseen. Olen työskennellyt rinnakkain akateemisessa maailmassa tutkijana ja opettajana sekä yritysmaailmassa asiantuntijana, luennoitsijana, konsulttina ja hallitusammattilaisena.

Olen koulutukseltani tekniikan tohtori. Olen saanut kunniatohtorin arvon Englannissa etulinjan tutkimuksistani elinikäisen oppimisen kehittämisessä ja toteutumisessa Euroopassa. Olen tekniikan taustastani huolimatta kiinnostunut ihmisestä ja organisaatioista. Uutta olen opetellut koko ikäni perehtymällä johonkin alueeseen niin, että siitä on voinut kirjoittaa kirjan. Näin opettelin viimeksi sosiaalista mediaa, aivoja ihmismieltä ja nyt parhaillaan ravitsemusta ja sen vaikutusta ihmisen ikääntymiseen ja hyvinvointiin. Myös kirjoissa olen halunnut yhdistää akateemisen tutkimuksen ja käytännön tekemisen.

Olen toiminut dosenttina Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa (ent. Teknillisessä korkeakoulussa, TKK:ssa) sekä Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Olen toiminut myös pariin otteeseen ma. professorina TKK:lla sekä Helsingin yliopiston koordinoiman oppimisen monitieteisen tutkimusverkoston Cicero Learning Networking varajohtajana. Olin myös useita vuosia Ciceron johtoryhmän jäsenen.

Nykyään työskentelen  johtamisen yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa, jossa opetan sekä nuoria insinööriopiskelijoita että ylemmän AMK-tutkinnon suorittavia master-opiskelijoita. Opetusala kattaa strategisesta johtamisesta yrittäjyyteen ja työhyvinvointiin. Ilokseni saan myös vierailla säännöllisesti luennoitsijana muissa opinahjoissa (esim. Aalto Executive Education). Opetusmaailmaan tuo oman näkökulmansa Estonian Business Schoolin Advisory Boardin ja Savonlinnan Musiikkiakatemian valtuuston jäsenyydet.

Akateemisten tehtävien ohella toimin yrityksissä ja muissa organisaatiossa asiantuntijana johtamis-, osaamisen kehittämis-, oppimis- ja työhyvinvointiasioissa. Olen myös tehnyt kymmeniä hallitusarvioita yhteistyössä Timo Sainin kanssa ja auttanut hallituksia kehittämään toimintaansa. Leenamaija toimii myös itse hallitustyössä.

 

Yhteistyökumppanit

Aldanella Oy, www.aldanella.com

Evalua Internatioal Oy Ltd.  www.evalua.fi

Filosofian Akatemia Oy   www.filosofianakatemia.fi

Hunting Minds Oy   www.huntingminds.com

Taitoakatemia Oy

Stratebility Oy www.stratebility.fi

Intunex Oy www.intunex.fi

 

Asiakkaat

Asiakkaina ovat olleet eri kokoiset ja eri toimialoja edustavat yritykset, monet ministeriöt ja virastot, kaupungit, kunnalliset organisaatiot, oppilaitokset sekä järjestöt.

 

Hallitus

KTM Timo Saini, hallituksen puheenjohtaja

Timo Saini

 

Hallitusammattilainen, jolla on hallituskokemusta parista kymmenestä erilaisesta yrityksestä.

Hän toimii sekä sijoittajana että uusien yritysten neuvonantajana. Aiemmin Timo Saini on toiminut yli 30 vuotta liikkeenjohdon tehtävissä media ja kuluttajatuotealoilla.

Timo Saini on osallistunut hallitustutkimuksiin ja hallitusarvion kehittämiseen sekä ollut hyvin aktiivinen hallitustyön kehittämisessä. Hän on Boardman Oy:n partneri ja Hallitusammattilaiset ry:n jäsen.

Timo Saini on hyvä esimerkki elinikäisestä oppimisesta ja tuo hallitukseen sekä liikkeenjohdollista kokemusta että hyvin monialaista yrityskokemusta.

 


DI Helena Terho, jäsen

Helena Terho

 

Hallitusammattilainen, jolla on hallituskokemusta monista isoista yrityksistä ja kansainvälisistä ammatillisista organisaatioista.

Helena Terho on ollut mm. Finnair Oyj:n ja Kemira GrowHow Oyj:n hallituksen jäsen. Hän teki pitkän uran Kone Corporationin palvelu-, laatu- ja henkilöstön kehitysjohtajana. Helena Terho on Hallitusammattilaiset ry:n jäsen. Hän toimii nykyisin Miinan Hoitolat Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä SOS-Lapsikylä ry:n hallituksen varapuheenjohtajana.

Helena Terho tuo hallitukseen palvelujen ja henkilöstön kehittämisen sekä erityisesti kansainvälisen ison yrityksen osaamisen johtamisen kokemusta.

 


TkT, Dosentti Leenamaija Otala, jäsen

Leenamaija Otala toimii Pro Competence Oy:n toimitusjohtajana. Hänellä on yrityskokemusta aikaisemmin Sanoma Osakeyhtiöstä (mm. tietopalvelupäällikön tehtävästä) ja Nokiasta (mm. koulutusjohtajan ja Matkapuhelinliiketoiminnan yrityssuunnittelujohtajan tehtävästä) sekä lukuisista konsultointihankkeista. Leenamaija on toiminut myös hallituksissa ja tutkinut hallitustyötä sekä tehnyt kymmeniä hallitusarvioita.

Leenamaija Otalan osaaminen keskittyy johtamiseen, osaamisen kehittämiseen ja osaamisstrategioihin, työhyvinvointiin, älylliseen kuntoon ja toiminnan kehittämiseen.


Oik. yo Sofia Otala, jäsen ja sihteeri

Sofia Otala

 

Sofia Otala opiskelee lakia Helsingin yliopistossa. Hän on lukuvuoden 2012-13 Geneven yliopistossa.

Ennen opintojaan hän teki mittavan uran taitoluistelijana ja edusti Suomea lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa, mm. juniorien MM-kilpailuissa. Urheilu-ura on antanut hänelle mahtavan kyvyn paneutua uusiin asioihin ja oppia tehokkaasti, mitä hän nyt hyödyntää oikeustieteen opinnoissa. Sofia Otala toimii myös hallituksen sihteerinä.

Hän tuo hallitukseen näkemystä Y-sukupolven työelämän odotuksista ja tulevista osaamistarpeista.

Ajankohtaista

Uusimmat blogit